Parhaimmat näyttelijät kauhuleffoissa
2 posters
Sivu 1 / 1
Parhaimmat näyttelijät kauhuleffoissa
No niin, ajattelin että kun kerran leffoilla on oma alueensa, niin tehdäänpä sitten näyttelijöillekin oma aiheensa. Eli tänne jutustusta näyttelijöistä/näyttelijättäristä, jotka sinun mielestäsi ovat olleet kauhuleffojen parhaimmistoa.
Itse tietenkin aloitan heti ja annan kunnian sille jolle se kuuluu. Eli minun kaikkien aikojen suosikki kauhuleffoissa ja mielestäni ehdottomasti myös yksi parhaimmista Draculoista kautta aikojen, on tietenkin Sir Christopher Lee.
Hän tosiaan ansaitsee saamansa tittelin, sillä on kyllä hyvin vaikuttavan näköinen yhä vieläkin, syvästä, tummasta äänestä ja tummista silmistä puhumattakaan.
Toki kunnia kuuluu myös; Bela Lugosille, Vincent Pricelle, Peter Cushingille ja Boris Karloffille. Ilman näitä herroja, eivät kauhun klassikot; Frankensteinin Hirviö, Dracula ja monet muut olisi sellaisia, kuin ne ovat nyt.
Näistä tuoreimmista kauhun mestareista voisin mainita ainakin Robert Englundin ja Brad Dourifin, kumpainekin on tehnyt vakuuttavaa työtä leffoissaan.
Mutta, jospa annan puheenvuoron vaihteeksi teille.

Viimeinen muokkaaja, Nefertiti pvm La Marras 16, 2013 4:16 pm, muokattu 1 kertaa
Vs: Parhaimmat näyttelijät kauhuleffoissa
Minulla ei ole mitään varsinaisia suosikkeja (harvemmin edes kiinnitän mitään huomiota siihen, kuka/ketkä elokuvassa näyttelee), mutta Jack Nicholson tulee nyt ensimmäisenä mieleen. En voisi edes kuvitella Hohtoa niin, että sinä olisi joku ihan muu näyttelijä heilumassa kirveen kanssa, kun Nicholson osaa näytellä niin hyvin hullua.
Toinen, joka minulle tulee mieleen, on Kurt Russell. The Thing on tosin ainoa kyseisen näyttelijän tähdittämä leffa, jonka olen nähnyt, mutta mielestäni hän sopii ihan jo pelkän ulkonäkönsa takia rooliina, kun minulle ainakin tulee helikopterilentäjästä mieleen joku parrakas ukko (sitä en kyllä tiedä, oliko hän kasvattanut itselleen oikeasti parran vai oliko hänellä tekoparta).

Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
|
|